
|
Saffy
|
|
Upstar's Sweet
Fairytale Ragdoll oli monta
vuotta haaveissani, ja Saffy teki haaveesta totta. |
|
Nekku
|
|
Nekku on syntynyt toukokuussa 1995. On todennäköisesti maatiaiskissa, eikä häntä ole rekisteröity. Nekku syntyi kesämökkimme naapuritilalla Kärsämäellä. Nekku on leikattu tyttökissa. Luonteeltaan Nekku on yleensä kiltti, mutta silloin tällöin keksii pieniä jekkuja. Pomottaa Rasmusta ja rakastaa Rosieta yli kaiken. Pentuna Nekku kiintyi Jassu-cavalieriimme suuresti ja oli hyvin suruissaan, kun Jassu kuoli. Nekku osaa myös puhua. Sillä on eri äännähdykset katkaravuille ja muille herkkuruoille. Ja Nekku osaa myös istua käskystä. Nekku asuu vanhempieni luona Rasmuksen, Fannyn ja Mantelin kanssa. |
|
Manteli
|
|
Manteli tuli vanhemmilleni tammikuussa 2003 HESY:stä. Mantelin arvioitiin olevan silloin 6-12 kk vanha. Manteli on leikattu tyttökissa. Luonteeltaan Manteli on aika arka. Vieraiden tullessa Manteli livahtaa usein vaatehuoneeseen piiloon, mutta oman perheen kesken Manteli tulee usein syliin vaatimaan silityksiä. |